Ravintola Walletschek sijaitsee aukion kulmassa. Pimeällä se näyttää erityisen viihtyisältä. Mun pomo on luonteeltaan kärttyinen, mutta onneksi sillä on estetiikan tajua. Kynttilöitä sisällä ja ulkona. Yksinkertainen sisustus: viinipulloja, keittokirjoja ja hillopurkkeja hyllyillä, seinät lämpimän väriseksi maalatut. Kesällä asiakkaat istuvat ulkona suuren tammen alla.
Mun työpäivä on torstai. Asiakkaat ovat melkein aina samat. Eräs pariskunta tulee aina yhdeksän maissa pilatestunnin jälkeen. He juovat aina ensin isot tupit olutta, sitten valkoviiniä. Heidän kanssa juttelen usein matkustamisesta. Kroatialainen mies, Bobby, tulee kaverinsa kanssa aikaisin. He juovat paljon pieniä tuoppeja ja keskustelevat kovaan ääneen. Bobby juo piikkiin. Illan päätteeksi kirjoitan summan liitutaululle. Näyttelijä, Rainer, tulee aina yksin ja syö mitä vain on tarjolla. Hänellä on herrasmiehen hattu ja herrasmiehen elkeet muutenkin. Hän lukee lehtiä keskittyneesti ja tilaa kaksi lasillista talon valkoviiniä. Kääntäjä Wolfgang saapuu tunti ennen sulkemisaikaa. Hän tilaa ison kahvin mukaan. Meillä ei ole kertakäyttökuppeja, mutta Wolfgangille annetaan muki mukaan. Hän tuo sen sitten seuraavalla kerralla takaisin. Joskus torstaisin tulee tv:stä itävaltalaista jalkapalloa. Silloin “lounge”-huoneessa istuvat Robert ja hänen ystävänsä. Siellä poltetaan sikareita ja juodaan rommia tai viskiä. Huoneessa on niin savuista, etten oikeastaan haluaisi mennä sinne.
Tykkään olla Walletschekissä töissä. Suomalaisena saan aina positiivisia kommentteja. Kaikkien mielestä se on kauhean eksoottista! On luxusta olla Suomesta kotoisin. Negatiivisin kommentti, jonka olen saanut on: “Mitä sitten oikeastaan teet täällä? Eikös teillä ole kaikki kauhean hyvin siellä Suomessa?” Ihan erilaisia kommentteja saa kuulla, jos on Turkista, Balkanin maista tai vaikka Afrikasta. Suomalainen on tervetullut ulkomaalainen: rehellinen ja reipas.
