Kesällä 9. elokuuta me järjestettiiin sellaiset performanssi/karaoke/juhlat “Impulstanz”-festivaalin varjotapahtumana. Ideana oli tehdä tulkita kyseisen festivaalin teoskuvauksia. Kyllähän te tiedätte miten abstrakteja nykytanssin teoskuvaukset joskus on: ”Esitys vie tanssijoiden kehon ja mielen latautuneeseen mentaaliseen, verbaaliseen ja fyysiseen aivomyrskyyn ja saattaa yleisön matkalle alitajuisten mekanismien arvoitukselliseen maailmaan.” – Kuvauksen perusteella lavalla voisi esim. heitellä keskittyneesti tekoaivoja.
Se oli tosi hauskaa! En valitettavasti ehtinyt ottaa kuvia (oli kokoajan tekemistä), mutta se ei haittaa. Tutustuin mukaviin ihmisiin ja sain sekoilla ihan sydämeni kyllyydestä. Tästä aiheesta tulee keskusteltua paljon kavereiden kanssa: mitä taide on ja kenelle sitä pitäisi tehdä? Nykytaide on usein ymmärryksen ulottumattomissa ja sekös katsojaa ärsyttää (minua myös, usein.) Mutta koen, että olen IHAN TARPEEKSI lauleskellut kepeitä, hassuja jazz-stankkuja ja liibalaabalaulelmia lääkäreitten ja sukulaisten kutsuilla. Eli koen, että mulla on OIKEUS tehdä jotakin, mitä kukaan ei ehkä ymmärrä!
Toivottavasti voin tehdä tällaista jatkossakin. Tykkään tanssia, laulaa, soittaa, näytellä, maalata, puhua; olla lavalla ystävien kanssa. Tuntuipa tämä hyvältä. Tehdä jotakin hullua, eikä yrittää miellyttää ketään.
Tässä porukassa on myös hyvä ystävä Agnes. Sen kanssa tullaan hyvin juttuun ja käydään kahvilla ja tanssimassa. Sen äiti on muskariopettajien proffa yliopistolla! Mutta me tutustuttiin sattumalta (ei muskarissa!). Agnes on ihanan rehellinen ja seurassa aluksi ujo. Sillä on oikein raikuva nauru. Tässä kuvassa on myös Alexandra. Sen isä on norjalainen ja välillä me jutellaan skandinaavisia juttuja 🙂 Molemmat tanssivat ehkä mun lopputyössä sitten keväällä. Saan tehdä ihan oman koreografian tai performanssin. Oon jo aloittanut äänittämään mun unissapuhumista! Teemana siis alitajunta (tai katotaan nyt…).
Alex (vasemmalla), Agnes (oikealla). Täällä on muuten tuollaiset villapannat muodissa!
